Toiminta
Kristikan toiminta sisältää monenlaista. Osa toiminnasta on hengellistä ja osa raittiiseen harrastetoimintaan keskittyvää. Seuran tiloissa kokoontuu muunmuassa arkisin heti aamusta ”poikakerho” biljardin peluun merkeissä. Aamu alkaa noin klo 8.30. Toiminta ei ole johdettua, vaan seuran jäsenten vapaamuotoista kokoontumista ja ajanviettoa seuran tiloissa. Kesä aikaan järjestämme pari kertaa jäsenille ja talon asukkaille grillibileet, jossa keskitymme lähinnä mukavaan yhdessä oloon hyvän ruuan merkeissä. Osa toiminnastamme on siis hyvinkin vapaamuotoista yhdessä oloa.
Tällä sivulla esittelemme seuran säännöllistä toimintaa. Seuralla olisi kyllä mahdollisuuksia monenlaiseen muuhunkin toimintaan, mutta toiminta rakentuu viimekädessä hyvin pitkälle vapaaehtoisten seuran jäsenten mielenkiinnolle. Tule mukaa ja jaa meille unelmasi, voi olla, että ideasi on jonain päivänä tällä listalla vakiintuneena toimintana. Seuran toiminnasta päättää hallitus, joka toteuttaa vuosikokouksen vahvistamaa toimintasuunnitelmaa.
Kristillinen taideterapia
Kristillinen taideterapia Kristikka järjestää Keltaisessa Tuvassa kevään 2024 aikana kolmen tapaamiskerran kestävän taideterapia ryhmän. Taideterapia on luovuutta hyödyntävä menetelmä ehyempään minuuteen. Taideterapia ryhmä on pieni, jotta kaikilla osallistujilla on...
Rukousleiri
Rukousleiri Rukousleiri on Kristikan uusia toimintamuotoja. Leiri on tarkoitettu sinulle, jos kaipaat syvempää rukouselämää tai olet vasta rukousmatkasi alussa, ja huomaat toivovasi, että Henki auttaisi sinua, joka et osaa, rukoilemaan. Leiri on siis sopiva niin...
Olotupa
Olotupa Kristikan Olotupa tarjoaa kerran viikossa, tiistaisin klo 11.00-15.00 välisenä aikana paikan, johon saa tulla kokemaan yhteisöllisyyttä tai halutessaan olemaan yhdessä yksin. Tuvassa voi juoda kahvit ja kohdata muita, yhteisöllisyyttä kaipaavia. Olotupa löytyy...
Alfa-kurssi
Alfa-kurssi Kristikka järjestää ajoittain Alfa-kursseja. Kurssi on kymmenen viikon pituinen kristinuskon peruskurssi. Kurssi sisältää myös viikonlopun, jossa käsitellään Pyhää Henkeä käsittelevät aiheet. Seuraava kurssi alkaa 2.3.2023. Kurssi järjestetään Kristikan...
Yli yön rukous
Yli yön rukous Kristikan Yli yön rukoustapahtumat pidetään ylistysiltojen yhteydessä. Jos kaipaat Herran kohtaamista erityisessä kestävässä rukouksessa, niin voit jäädä ylistysillan jälkeen rukoilemaan koko yöksi. Kerrostalon hiljaisuus alkaa klo 22.00, jonka jälkeen...
Ylistysilta
Kristikan ylistysilta Kristikan ylistysilta omn tarkoitettu heille, jotka kaipaavat päästä kohtaamaan Herraa yhdessä muiden uskovien kanssa. Ylistysilta järjestetään kuukausittain. Musiikkista ylistysilloissa vastaa pääsääntöisesti Kristikan yllistysbändi.
Päiväpiiri
Päiväpiiri Kristikan päiväpiiri kokoontuu joka kuukauden kolmas keskiviikko klo 13.00 - 15.00 Kristikan pikkusalissa, eli kahviossa. Päiväpiiri on leppoisaa yhdessäoloa kahvikupposen äärellä. Kahvin kanssa on toisinaan myös emännän paikanpäällä leipomia lämpimäisiä....
Effata iltapäivä
Effata iltapäivä Effata iltapäivä on joka kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 13.00 - 15.00 välisenä ikana kokoontuva kuuntelevan rukouksen hetki. Iltapäivää vietetään Kristikan pienessä salissa, eli kahviossa.
Ylistysbändi
Kristikan ylistysbändi Kristikan oma bändi harjoittelee juhlasalissa joka toinen viikko klo 19.00 alkaen. Jos koet sisäistä kutsua, tai olet muuten kiinostunut kristillisestä bändi soitosta, niin ota yhteyttä Ylistysbändin vastuuhenkilöön Tiia Viinikkaan.
Muu toiminta
Kristikalla on myös muiden säännöllistä toimintaa. Seuran lisäksi Kristikan tiloja käyttää säännöllisesti Agape-koti, Kevätsateenkoti ja Turun Kotikirkko.
- RAgape-koti: Viikkojuhla joka sunnuntai klo 16.30
- RAgape-koti: Ilta sanan äärellä tilaisuus, kerran kuussa perjantaina
- RTurun Kotikirkko: Jumalanpalvelus sunnuntaisin klo 13.00, poislukien kuun viimeinen sunnuntai